Sami Hiidenhelmi

Sami Hiidenhelmi - Vapain mielin

Sami on varavaltuutettu, yhdyskuntalautakunnan varajäsen ja Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamies.

Sami on toiminut Pirkkalan Kokoomuksen hallituksessa useita vuosia.

Harrastuksiin kuuluvat viinit ja oluet ruokaa unohtamatta.

Arvot

Olen liberaali, sanan varsinaisessa merkityksessä. Nykyään varmaan sanottaisiin, että olen sekä arvo-, että markkinaliberaali, tai ehkä jopa ihminen haukkumasanan takana: uusliberaali. 

Klassinen liberalismi on tasa-arvoa, mahdollisuuksien tasa-arvoa, yksilönvapauksia, sopimusvapautta sekä ihmisen vastuuta omasta itsestään. Mihinkään aatteeseen ei kuitenkaan voi rynnätä suin päin vaan asioiden paremmiksi saamiseen kaivataan malttia. Keräsin alle pienen otoksen siitä, miten pääsemme alkuun.

Vapaa tiedonsaanti on liberaalin yhteiskunnan peruspilari. Päätöksenteon pitää olla avoimesti perusteltua ja läpinäkyvää, jotta jokainen kuntalainen pystyy seuraamaan tapahtuvia asioita alusta alkaen, jolloin myös lausuntoja on mahdollista antaa ajoissa. Näin voidaan vähentää tarpeetonta edestakaisin vatkaamista eikä valtuustojen päätöksistä tule julkisessa kuvassa mustavalkoisia.

Suomi on mittauksissa aina yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Tästä voimme olla ylpeitä. Mittauksen ulkopuolelle jää toki sisäänrakennettu kotikutoinen korruptiomme, jota tässä yhteydessä voidaan kutsua tuolileikiksi. Samat ihmiset istuvat tai ovat istuneet useiden yritysten ja etujärjestöjen palleilla. Paikkoja vaihdetaan ajoittain kavereiden kanssa, jotta päästään lobbaamaan asioita omien ja kamujen intressien mukaisesti. Alkon monopolin säilyttämistä koskevia puheenvuoroja ja tutkimusten tilaajia seuraamalla on ilmiö nähtävissä selkeästi. Sinänsä on normaalia, että luottamustöitä aktiivisesti tekeville ihmisille kertyy helposti lisää luottamustehtäviä ja niihin liittyviä pestejä, mutta liitännäisyyksien on jatkossakin oltava julkisia ja selvitettävissä. Julkisessa keskustelussa liitännäisyyksiin on onneksi alettu viime aikoina kiinnittää enemmän huomiota.

Kaikki tieto, jota ihmiset tarvitsevat maailmankuvan luomiseen ja päivittäisten henkilökohtaisten päätösten tekemiseen on oltava saatavilla ilman sensuuria. Sananvapaus tulee turvata myös niille, jotka ovat yleistä mielipidettä vastaan. Uskon, että ihmiset erottavat julkisessa keskustelussa faktoihin perustuvan dialogin.

Vapaat markkinat luovat hyvinvointia. Maamme tiukka byrokratia ja sääntelyverkosto ovat rapauttaneet investointihalun ja yrittelijäisyyden eikä uusia työpaikkoja ei saada syntymään. Käynnissä oleva teollisuuden murros tulee hävittämään paljon perinteisiä töitä ja uusien tilalle saaminen on ensiarvoisen tärkeää. Talous kasvaa, kun sille annetaan mahdollisuus kasvaa. Yrityksiä ei pidä verottaa hengiltä heti startissa. 

Ammattiyhdistysliikkeen agenda on tänä päivänä edelleen sama, kuin neljäkymmentä vuotta sitten ja myös meriitit ovat jääneet kyseiselle aikakaudelle. Ay-liikkeeltä olisikin toivottavaa uudistaa ajatteluaan ja lopettaa koko Suomen suohon vetäminen vain omien saavutettujen etujensa vuoksi. Ay-liikkeen aiempina vuosikymmeninä saavutetut etuoikeudet yleishyödyllisinä järjestöinä, olisi jo aika poistaa lainsäädännöstä, liitot kun eivät ole yleishyödyllisiä ikinä olleetkaan, mutta nykyaikana korostuu liittojen yleinen haitallisuus. Esimerkiksi tilinpäätöksien pitäisi olla liitoilla julkisia, kuten yrityksilläkin. Onhan toki niin, että nykyisessä työelämän murroksessa liittojen jäsenmäärät tulevat laskemaan ja ajan kuluessa kaikki keskusjärjestöt tulevat todennäköisesti poistumaan. Myös kommunismi ja sosialismi vanhoissa muodoissaan ovat jo kuolleet, koska oikeaa luokkataistelua ei koskaan syntynytkään.

Tasa-arvoa kannatan, eli minulle kaikki ihmiset ikään, sukupuoleen, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta ovat samalla viivalla. Jokaisella tulee olla samat oikeudet ja velvollisuudet.

Tasa-arvoisen avioliittolain mahdollistama homoparien adoptio-oikeus on mielestäni hyvä asia. Adoption helpottaminen ylipäätään pitäisi olla globaalisti esisijaisen tärkeä tavoite. Olisi todella hyvä, jos köyhästä maasta, jossa syntyvyys on suurta, jopa liian suurta, voitaisiin adoptoida enemmän lapsia vauraisiin maihin, joissa mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu, mutta syntyvyys on laskussa. Kasvavaa huoltosuhdeongelmaa ei tällä tietenkään pysty korjaamaan ja ihan alkuun työperäisestä maahanmuutosta tulisi poistaa tarveharkinta.

Sukupuolten tasa-arvo on Suomessa paljon pidemmällä, kuin monessa muussa maassa edes Euroopassa. Sukupuolten tasa-arvolle on Suomessakin kuitenkin vielä muutama asia tehtävänä. Naisten työuria tulisi pidentää ja perhevapaat pitäisi jakaa siten, että koko aika olisi jaettavissa halutussa suhteessa kummallekin vanhemmista. Toisissa perheissä äiti haluaa jäädä kotiin ja toisissa isä, ja tämä pitäisi olla täysin valittavissa. Näin olisi mahdollisuus pienentää palkkakuilua, jos useampi isä jäisi kotiin hoitamaan lasta. Olen itsekin ollut nyt useamman kuukauden osittaisella vanhempainvapaalla ja täyspäiväisesti palaan töihin vasta elokuussa -21. En vaihtaisi tätä aikaa pois mistään hinnasta ja suosittelenkin kaikkia tuoreita vanhempia jakamaan vapaita keskenään tasaisemmin, kuin on totuttua.

Vastustan sukupuolikiintiöitä. Kiintiöt itsessään ovat omiaan tasa-arvon heikentämisessä, koska kiintiö määrittää itse sukupuolen valintaperusteeksi yli muiden. Siinä tasa-arvossa, johon meillä on mahdollisuus hyvin helposti päästä, ei sukupuoli saa olla valintaperuste mihinkään tehtävään.

Valinnoista on toki mahdollista tehdä tasa-arvoisempia, esimerkiksi anonyymien rekryjen lisääminen olisi hyvä askel erityisesti julkisiin toimiin.

Muutos parempaan ei synny pakottamalla, vaan asenneilmapiirin kautta.

Yksilönvapaudet ovat asia, jota ei voi liikaa korostaa. Minusta ihmisellä pitää olla oikeus päättää kaikista tekemisistään, jos ne eivät vahingoita muita. Valtion tehtävä ei ole holhota ja kaitsea ihmisiä. Meihin istutettu ajatus valtion oikeudesta puuttua aikuisten ihmisten keskinäisiin sopimuksiin, kerätä veroja ja tuomita uhrittomista rikoksista on jokaisen syytä mielessään ajoittain kyseenalaistaa.

Pehmeä muutos vapaaseen yhteisöön ei tapahdu päivissä, vaan pikemminkin vuosikymmenissä. On äärimmäisen tärkeää, että pitkällä tähtäimellä katseemme on kokoajan suunnattu vapaampaan tulevaisuuteen. Pienet askeleet kohti vapautta on syytä kuitenkin aloittaa heti ja syrjäyttää menneiden aikojen retoriikka, jossa yksilönvapaudet poljetaan kansakunnan edun vuoksi.

Jokaisen päätöksemme tulisi edistää julkisen rahan poistamista asioista, jonne raha tulee ilman valtiotakin ja keskittyä asioihin, jotka eivät hoidu muulla kuin julkisella rahalla.

Tämä aatepohjaani kuvaava kirjoitus on pitkälti sama, kuin viime vaaleissa muutamaa muokkausta lukuunottamatta.

Tähän alle tulen lisäämään vielä muutaman uuden kirjoituksen enemmän päivänpolttavista asioista.

 

Kaavoituksen haasteet ja niiden luojat

 

Mitä silmäni näkevätkään Pirkkalan poliittiseen keskusteluun keskittyneessä Facebook-ryhmässä?

Vaikka monet siviilit ja poliittiset ryhmät ovat toivoneet omakotitontteja Pirkkalaan (näistä myöhemmin), Sankilan alueelle suunniteltua pientaloaluetta vastustetaan. Vastustus ei sinänsä ole yllättävää, koska kun vuoden 2020 loppupuolella pormestarimme Marko Jarva oli alustavasti tiedustellut kaavaesityksellä Partolan alueella Härmälänojan sijaitsevan risukon mahdollisuuksista rakennustarkoituksiin, rynnättiin soista ryteikköä puolustamaan useamman puolueen toimesta. Vihreät tietysti on omistautunut monimuotoisten soiden suojeluun jo valtakunnallisella tasolla, mutta mikä tässä ryteikössä muita kiinnostaa? Ei ilmeisesti juuri mikään, mutta vähän piti valittaa ihan siitä syystä, että pormestari oli suorittanut yhtä tehtävistään ja tehnyt esityksen kaavoituksesta. Tätä keskustelua seuratessani ajattelin, että nyt olen nähnyt kaiken ja rakentamisen ja kasvun vastustus on saavuttanut jo sen absurdiuden tason, jonka ylittäminen vaatisi jo muinaisiin luoliin muuttamisen.

Eikä sitä vielä olekaan ylitetty. Sankilan uuden alueen vastustus ei nimittäin tullut minkäänlaisena yllätyksenä, olihan sinne ostetulle maalle jo kauan aiemmin suunniteltu huomattavasti mittavampaa asutusta kuin nyt ehdotetussa järjestelyssä. Silloin vain suuressa viisaudessaan maakunnallinen hallinto oli torpannut moiset röyhkeät kasvutoiveet. Onhan noita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita peltoja toki Anian rantatien varrella ihan kuntamme perimmäiselle rajalle saakka ja vielä niitä on jätetty keskustankin tuntumaan, mutta jostain syystä juuri nämä moottoritien halkaisemat maaläiskät ovat sitten erityisen tärkeitä.

Moottoritiestä puheen ollen, myös Puskiaisten oikaisun vastustukseen on herätty vasta viime aikoina. Harmillista vastustajien kannalta siinä mielessä, että käytännössä päätökset asiasta on jo tehty kunnan päätöksentekoa ylempänä, koska kyse on valtakunnallisesta hankkeesta. Tällä hetkellä siis Puskiaisten oikaisun äänekäs vastustaminen ei ole poliitikoilta mitään muuta kuin poliittisten irtopisteiden keräämistä, koska hanke toteutuu myös ilman kuntamme hyväksyntää. 

Takaisin asiaan, isosta kaavasta Sankilan alueelle tosiaan luovuttiin ja seuraavaksi kunta käytti muutaman miljoonan maahankintaan ja valmisteluun Kaakkois-Pirkkalan alueen kaavassa, josta olisi myös tullut sen kokoinen, että alue olisi niin sanotusti ”kantanut itsensä”, eli väestöpohjaa olisi ollut sen verran, että muutama joukkoliikennevuoro olisi ehkä nipin napin kannattanutkin ja alueelle olisi ehkä saatu jopa piskuinen lähikauppa ja lähipizzeria. Tietysti sitten kun esivalmistelut oli tehty ja miljoonat käytetty ja alettiin suunnitella ”saantipuolta” heräsi keskustelu alueen luontoarvoista. Tässä vaiheessa joukko asiaa edistäneitä poliitikkoja unohti kokonaan olleensa mukana tekemässä tällaisia suorastaan julmia päätöksiä ja totesivat että jättikaavaa alueelle ei tule. Eikä mitään muutakaan, koska vastareaktio oli huipussaan ja alueelle ei nyt yleisesti hyväksytyn narratiivin mukaan saa rakentaa mitään, ikinä. Jotain pienempää lienee valmisteilla, mutta sitä tuskin ruusuin ja riemuiten vastaanotetaan.

Tämän valossa Sankilan maltillinen pientaloalue, niin kaivattuja kuin tontit ovatkin, kuulostaa haastavalta saavutettavalta, vaikka sen vaikutukset ovat tyystin riittämättömiä niihin rakentamisen kasvun vaatimuksiin, mihin olisi pyrittävä. Yleisesti nimittäin unohdetaan, että kunnan kasvu itsessään on tarpeellista palvelujen turvaamiseksi tulevina kymmeninä vuosina, kun huoltosuhde on heikko ja menopuoli kroonisesti kasvava. Vaikka kuinka rakastaisit veroja ja niiden maksamista, on niidenkin suhteeton kasvu omiaan heikentämään verokertymää, kun veroja lähdetään pakoon, tai niiden vuoksi kunta ei houkuttele uusia veronmaksukykyisiä asukkaita. Verojen liiallinen korottaminen aiheuttaa ikävän lumipalloefektin, jossa kovimmat veronmaksajat joutuvat lopulta viemään euronsa muualle ja jäljelle jää suhteessa enemmän saajia, kuin maksajia. Silloin ei enää olla valtionosuuksissa sellaisella hienolla paikalla, jolla olemme nyt nettomaksajien joukossa. Mutta kai valtio sitten pitää huolen omistaan.

Entä onko palvelutaso asia, josta täytyy pitää kiinni? Kyllä se minustakin monessa kohdassa on. Palvelutaso kun on omiaan myös houkuttelemaan niitä, joilla on onnellinen asema valita asuinpaikkansa ja siten taas rahoitetaan palvelut kaikille.

Kannattaako palvelutasoon kuitenkaan ripustautua? Kuntien lakisääteisten tehtävien lisäksi kunnan tarjoamat palvelut ovat minusta ennen veronkorotuksia leikkauksen alla, juuri edellä mainituista syistä. Jonkun on vastustettava verojen korotuksia johdonmukaisesti, koska kyllä niille riittävä tuki löytyy meidänkin ryhmämme ulkopuolelta, jos sosialistit vain saavat rivinsä yhteen, kuten ovat niin monta kertaa saaneet. Onkin helppo todeta, että Kokoomus on ainoa ei-sosialistinen ryhmä Pirkkalassa, ainakin mitä tulee maiden pakkolunastuksiin ja veronkorotuksiin sekä muihin punertaviin puliveivauksiin.

Päätin kirjoittaa ensimmäisenä kaavoituksesta ja sen lähihistoriasta, koska aihe on hyvin ajankohtainen. Myöhemmin keskityn kaavakirjoittelussa enemmän tulevaan. Valtavaa määrää tekstiä minulta ei kannata odottaa, eikä myöskään välitöntä reagointia somessa, koska suuren osan ajastani ja kiinnostuksestani vie kahdeksankuinen poikani. Toisaalta, myös hänen vuokseen näitä asioita pitää tehdä. Voimme parhaiten luoda mieleistämme kuntaa osallistumalla sen rakentamiseen ja remontoimiseen ihan itse omalla jalka- ja näppäimistötyöllämme. Olkoon hän siis pieni hidaste ja suuri peruste tekemiselleni. Olen osittaisella vanhempainvapaallani saanut katsella hänen temmellystään ja välillä käydä vastapainoksi myös töissä. Tätä voin suositella kaikille, perspektiivit säilyvät tuoreempina.

 

Verotuksesta

2.3.2021

Kuuntelin aamulla uutisia ja siellä kerrottiin, että konkurssihakemukset eivät kasvaneetkaan räjähdysmäisesti helmikuussa, vaikka konkurssien hakeminen oli taas mahdollista väliaikaisen koronaeston vuoksi. On hyvä, että useammat yritykset ovat selviytyneet rajoituksista paremmin kuin on ennustettu. En ole ollenkaan niin toiveikas yritysten ja erityisesti ravintoloiden selviytymisestä nyt jatkossa, kun hallitus rysäyttää väärin kohdennetut ja liioitellut rajoitukset taas päälle reaktiivisessa paniikissaan.

Enemmän korvaani särähti kuitenkin itselleni uusi, joskaan ei tarkemmin mietittynä yllättävä anekdootti: konkurssihakemuksia tekevistä velkojista ahkerin on Verottaja.

Kun asiaa järjellä miettii, niin huomaa sen ongelmallisuuden. Yksityisen velkojan intresseissä on ennen kaikkea saada edes osa veloistaan takaisin ja siksi he neuvottelevat maksusopimuksia helpommin, kuin viranomainen, jonka intresseissä on päästä perjantaina ajoissa lähtemään mökille kalaan.

Yksityisen velkojan toinen vaihtoehto on myydä velka perintäyhtiölle, jonka kulut toki kasvavatkin siihen tahtiin, että yrittäjän etu on maksaa kyseinen velka ensin. Melko usein yksityinen velkoja on itsekin yrittäjä, joka tarvitsee rahansa toimintaansa, tai velkoihinsa ja on pakkoraossa laskun perintään laittaessaan. Siinä ei kannata olla kovin hellä ihan oman selviämisen takia.

Verottajan innokas konkurssiin hakemisen tarve kuulostaa melko kurjalta. Jos yrityksellä ei ole kassassa rahaa verojen maksamiseen, onko sen toiminta menneeltä vuodelta tulkittavissa niin kannattavaksi, että sitä on tarvetta verottaa? Miksi suomalaisen verolainsäädännön mentaliteetti on verottaa hengiltä?

Minusta olisi kokonaiskertymän kannalta järkevämpää verottaa pieniä yrityksiä mahdollisimman kevyesti (ei ollenkaan), jotta ne:

1.                   Selviäisivät huonoistakin ajoista kunnialla ja pystyvät jatkamaan toimintaa, eli työllistämään ihmisiä ja tuottamaan hyötyjä ja hyödykkeitä, mitä varten ovat olemassa

2.                   Pystyisivät kasvamaan ja siten lopulta tuottamaan merkittävästi enemmän verotuloa

Terveet yritykset eivät kaipaa minkäänlaista suoraa rahallista tukea. Verotusta on välttämätöntä leikata sieltä, missä se ei ole järkevää, tai edes oikeutettua vaan haitallista ja epäoikeudenmukaista. Ja se joka suoraa tukea vaatii, on joko hyväksynyt sen tosiasian, että valtiolla on laillinen oikeus syödä yrityksen kannattavuutta ja menetys täytyy anella takaisin suorana tukena, tai on kusettaja, joka on yrityksen ydintoiminnan sijaan ansioitunut hakemusten kirjoittamisessa. Kumpikin vaihtoehto on huonon järjestelmän tuote.

Kaiken omaehtoisen tappaminen heti alkuunsa on yhteiskuntamme helmasynti, joka näkyy liian monissa paikoissa lähtien turvapaikanhakuprosesseista, joiden ollessa kesken ei henkilöllä ole työlupaa päätyen toimeentulotukeen, opintotukeen ja moneen muuhun tukeen, joka leikkaantuu välittömästi sitä mukaa, kun ihminen tekee jotain itse oman toimeentulonsa eteen.

Viesti on, että älä vaan tee mitään, roiku siinä tukiverkossa ja jos yrität nousta, niin verkko repeää.

Yritetään ja yritetään päästä ulos loukuista ja tehdään kaikkemme sen eteen, että toiminta ei näivety vaan kukoistaa. Kakkua pitää ensin kasvattaa, että sitä voidaan jakaa ?

 

Sananen tulevaisuuden kaavoista

5.3.2021

Lupailin, että kirjoittelen vielä ehtiessäni hyvässä hengessä lisää muun muassa kaavoituksesta ja niistä paljon puhutuista tonteista.

Olen kuullut usealta taholta, että tontteja kaivattaisiin kovasti lisää ja tämähän näkyy myös tonttiarvontojen osallistujamäärissä.

Aloitetaan siis arvonnoista. Osallistujia on paljon, koska alueen tontit ovat harvinaisia, ja harvinaisen hyviä. Yhteydet ovat joka puolelle mainiot ja alueet oikeinkin vetäviä, eikä tule unohtaa kuntamme hivenen naapureita parempaa palvelutasoa esimerkiksi lapsiperheille. Kunta on lisäksi pitänyt kaavoituksessa periaatetta, jossa kunta kaavoittaa vain omalle maalleen. Palataan tuohon viimeiseen myöhemmin, mutta ensimmäisenä haluan moittia itse arvontaa.

On totta, että kun kunta ostaa raakamaan halvalla hinnalla, teettää infran ja kaavoittaa, voidaan tontteja myydä sellaiseen polkuhintaan, että arvonta on mahdollinen toteuttaa. Moinen järjestely on kuitenkin tosiasiassa tehoton ja varsinainen markkinahäirikkö. Nyt kun nimittäin virkamiehemme ovat valtuutettujen vaatimuksesta höllentäneet tulkintaansa ohjelmasta ja tekevät kaavoitusta osittain myös yksityiselle maalle yhteistyössä maanomistajan kanssa on aivan mahdollista, että myös omakotitontteja voitaisiin tavalla tai toisella kaavoittaa myös muulle kuin kunnan maalle. Nämä tontit eivät arvontaan mene, koska ei kai kukaan järkevä ihminen halua ihan vain solidaarisuudestaan myydä tonttia muulla kuin tarjouskaupalla tai muuten markkinahinnalla. Markkinahintahan tietysti laskee jonkin verran näiden arvontojen vuoksi, mutta koska tontteja on kroonisesti vähän, on hinnan mahdollista pysyä kohtuullisen korkeana.

Ja tässä on villakoiran ydin: kun tarjontaa on vähän, pysyy hinta korkeana. Eli jos haluaisit, että omakotitontteja olisi:

  1. Tarjolla riittävästi, että suurin piirtein kaikki halukkaat saisivat muuttaa Pirkkalaan
  2. Ne olisivat ”kohtuuhintaisia”

On kaavoitettava paljon enemmän kuin tällä hetkellä. Kunnan omia sekä yksityisiä maita ja vieläpä hieman sivummastakin, kuin vain kehätien sisältä tai aivan rampin vierestä. Haja-asutusalueellahan ei ole nyt juurikaan saanut rakentaa omalle tontilleen, vaikka neliöitä olisi kuinka. Aina on löytynyt jokin veruke kieltää aivan hyvän rakennuspaikan käyttö.

Jos jatkamme samoin kuin tähän asti, on ymmärrettävä, että omakotitontteja ei tule koskaan riittävästi, tai ne eivät ole kohtuulliseen hintaan saatavilla muuten kuin arpaonnella. Kuka haluaa suunnitella tulevaisuutensa arvan varaan? Tonttiarvonnat on muutettava tarjouskilpailuiksi, joissa tonteille määräytyy markkinan mukainen hinta.

Muusta kuin omakotirakentamisesta minulla on visio, jossa Naistenmatkantien varrella on uusia tyylikkäitä ja ehkä jopa naurettavan korkeita, hulppean näköisiä kerrostaloja. Minä kannatan ehdottomasti korkeita taloja, niistä on hyvät näkymät ja ne vievät vähemmän pinta-alaa maan pinnalta, jolloin joukkoliikenteen välittömään läheisyyteen saadaan paljon asuntoja ja paljon ihmisiä, jotka ovat turvaamassa kuntamme hyvinvointia. Näin myös viheralueet saisivat olla enemmän rauhassa parin sadan metrin päässä tästä runkolinjasta. Pääsy lähiluontoon tulee taattua ja samalla käsite lähiluonto tulee oikeaan raamiin. Ei jokaisesta asunnosta tarvitse päästä ikimetsään alle minuutin kävelyllä. Jos metsään pääsee kymmenen minuutin kävelyllä, ollaan vielä lähiluonnossa, mutta matkalla saattaa olla myös kauppa tai jopa ravintola. Aika kivaa minusta. Tällaista varmasti rakentuisi toimivan joukkoliikenteen varrelle ihan omaehtoisesti, ilman, että sitä kaavalla pakotetaan. Kaavan kuuluu mahdollistaa, ei pakottaa.

Vaalikoneessa oli kysymys, jossa kysyttiin millaisia kerrostaloja kuntaan pitäisi kaavoittaa. Yksiöitä vai kolmioita? Minusta kysymys on aika hölmö. Rakennusliike, joka talon rakentaa ei halua hillota asuntoja, vaan myydä ne mahdollisimman hyvällä hinnalla ennen rahoitussopimusten päättymistä. Tällöin he rakentavat erilaisia asuntoja siinä suhteessa, kuin olettavat niille olevan kysyntää. Pienemmistä asunnoista saa toki paremman neliöhinnan, mutta kaikki eivät suinkaan halua asua yksiöissä ja siten kysyntää on myös suuremmille asunnoille ja siksi myös niitä rakennetaan. Ei ole kunnan poliitikkojen asia puuttua kaavoituksella sellaisiin seikkoihin, joista he eivät mitään tiedä. Yhdyskuntalautakuntaan ei pidä mennä istumaan siksi, että saa tuntea itsensä tärkeäksi ja asiantuntevaksi. Poliitikon tehtävä ei ole häiritä markkinoita, se kostautuu lopulta ja näkyy kassavirrassa. Poliitikon tehtävä on toki ohjata virkamiehiä oman näkemyksensä mukaan siihen suuntaan, että voi asettua hyvillä mielin ehdolle seuraavissakin vaaleissa, luottaen, että ainakin samat ihmiset äänestävät, kuin edelliselläkin kerralla. Jos sattuu tekemään oman kannattajakuntansa silmissä erityisen typeriä päätöksiä, tulee menettämään ääniä vaaleissa ja ei ehkä tule enää valituksi. Siksi kenenkään ei pitäisi luvata ajaa sellaisia asioita, joiden ei pidä olla poliitikkojen hampaissa. Nyt käynnissä oleva ratikkavänkääminen on vähän tällainen asia, jota ei pitäisi liikaa politisoida, tai polarisoida. Minusta on selvää, että me pienenä kuntana emme yksin voi päättää tänne muodostuvasta runkolinjasta, vaan pääosan päätöksestä tulee tekemään emäkunta, josta se runkolinja tulee. Toisin sanoen, jos ratikka tulee Härmälään ja haluamme pitää edelleen hyvän runkolinjan Tampereelle, on välttämätöntä rakentaa kiskot ainakin Suupalle asti. Harva joukkoliikenteen käyttäjä haluaa seistä sateessa odottamassa ratikkaa siinä Härmälän rajalla, kun on ensin tullut paikalle bussilla. Suupalta pitää päästä suoralla kyydillä Tampereen keskustaan, siellä onkin sitten jo parempi vaihtaa seuraavaan haluamaansa linjaan. Meillä ei ole pienenä kuntana mahdollista tehdä yksin toimivaa joukkoliikennelinjaa ja siksi meidän on mentävä Tampereen päätöksen mukana. Tai ei ole tietenkään pakko, mutta muu on pirullisen kallista, koska harva linja kulkee kannattavasti.

Nyt pienen rönsyn jälkeen takaisin kaavoihin. Arvostaisin, että kaavoitus olisi mahdollisimman löyhää ja mahdollistaisi luovuutta ja poikkeavia ratkaisuja. Nimbyjä on turha yrittää miellyttää. Myös kaavoittajien turhan pitkälle menevät visiot ovat vain heidän näkemyksiään ja arvioitava sellaisina. Yhdyskuntarakenne on tietysti tärkeää säilyttää eheänä ja hallittavana, mutta rakentajan tulisi hankkeen pääasiallisena maksajana voida päättää miltä edes talo näyttää. Kuntaamme toivottavasti jossain kohtaa koristavat arkkitehtuuriset helmet tuskin syntyvät kuntamme virkamiesten kynistä, vaikka he melko taitavia ovatkin, erityisesti jos tehtävänä on seurata kynällä rantaviivaa.

Kannatan vapautta, kannatan liikkumavaraa ja ympäröiviin realiteetteihin perustuvaa päätöksentekoa. Siitä on hyvä päättäjä tehty. Hyvä päättäjä kun ei puutu kaikkiin asioihin vain koska voi.

 

Kasvisruokailun lisääminen ja muut tarkoituksenhakuiset kysymykset

10.3.2021

Haluaisitko lisätä kasvisruokapäiviä kouluihin? Miksi ei? Onhan tasokkaalle kasvisruoalle terveydellisiä ja ympäristöllisiä perusteita. Onko kysymys oikeastaan kuitenkaan siitä? Ei taida olla. Kun kysytään, haluatko lisätä kasvisruokapäiviä, kysytään oikeasti, että oletko jompikumpi näistä alla kuvatuista olkiukoista.

  1. 25-vuotias kantakaupungissa asuva takkutukkainen hahmo, joka pukeutuu hamppukuidusta tehtyyn jotakuta sosialistista esikuvaa esittävään printtipaitaan, polttaa kokoajan pilveä ja haisee hampulta, liikkuu julkisilla, jalan ja polkupyörällä, mutta ei koskaan töihin, koska työt ovat riistoa ja sähköä tulee pistorasiasta.
  2. 50-vuotias pientaloalueen olento, joka pukeutuu pikkutakkiin ja ajoittain mökillä kumisaappaisiin, polttaa sikaria ja haisee rasvalta, liikkuu mahdollisimman suurella ja kalliilla saksalaisella dieselautolla vain töihin ja viikonloppuisin mökille viinaa juomaan ja hippejä parjaamaan.

Kukaan ei varmaan ole kumpikaan kuvatuista hahmoista, mutta kysymyksessä ovat vastakkain he ja vain he. Minun kouluaikanani 90-luvulla koulussa oli kerran viikossa puuropäivä ja kerran viikossa lettupäivä. Suklaa- manna- kaura- ja helmipuurot vaihtelivat listalla. Pinaatti- veri ja ihan vaan tavalliset letut olivat tarjolla eri hillojen kanssa. Näistä edellä mainituista appeista ei ole lihaa yhdessäkään, mutta yhdessä verta. Sitten lisäksi ruokalistalla olivat tietysti kaikki muut klassiset kouluruoat, mutta ei niidenkään proteiinipitoisuudesta puhuttu suuremmin.

Mitä kouluruoasta on jäänyt mieleen? Oli huippua, kun jossain vaiheessa ruokaa sai ottaa itse lautaselle. Tämä oikeus tuli joskus ala-asteen aikoina ja se otettiin myöhemminkin ajoittain pois, kun tarjolla oli jotain erityisen herkullista, jota oppilaat tuppasivat lautaselle enemmän, kuin jaksoivat syödä.

Toinen asia, josta olen saanut usein keskustella, on ne huonommat päivät. Se kun ruoka oli taas kertojan mielestä huonoa. Lihakastikkeita oli ainakin kolmea laatua, stroganoff, jossa oli mausteseoksen lisäksi suolakurkkua, moussaka, jossa oli mausteen lisäksi muistaakseni paprikaa ja sitten se kaikkien lihakastikkeiden äiti eli ruskea kastike, jossa ei ollut mitään. Kaikissa kastikkeissa oli sama purkkaliha, joka ei maistunut miltään ja jäi hammasväleihin kolmen vuorokauden ajaksi, ellei sitä irrotettu kiviporalla. Mausteseokset olivat esanssisia ja mitäänsanomattomia. Pussimuusi ei ollut koulussa kovin yleinen, mutta kuitenkin joskus esiintyvä tuotos, jonka moni on saanut kohdata vielä puolustusvoimien kenttäruokailussa. Siellä sitä kutsuttiin leikkisästi, mutta kuvaavasti napalmiksi.

Olisiko niin, että nyt koulua käyvän sukupolven kokemus kouluruoasta olisi kuitenkin parempi ihan vain sen ansiosta, että laatu on parantunut ja vaihtelua on järjestetty enemmän. Ei se kouluruoka oikeasti ollut huonoa edes vajaat kolmekymmentä vuotta sitten. Sitä kun söi joka päivä, niin vaihtelu ei tuntunut riittävältä. Toisaalta niitä suosikkiruokien päiviä oli liian vähän. Rakastin uunimakkaraa, lihapullia ja kovasti pidin myös kalapuikoista. Ovathan ne liharuokia, mutta pitoisuus lienee kuitenkin melko maltillinen.

Erottelu kasvisruokapäiviin ja muihin päiviin on teennäinen ja poliittisesti polarisoitunut. Ihminen, joka on alkanut puhua niistä ensimmäisenä, olisi voinut lähteä liikkeelle jonkun muun kuin ideologian kautta. Sama koskee kasvisruokapäivien vastustajia, oikeita argumentteja ei ole teilläkään.

Tärkeintä on, että kouluissa tarjoillaan mahdollisimman hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Kaikkia oppilaitakaan ei varmasti voi miellyttää, mutta kyllä sieltä jokaiselle löytyvät myös suosikit. Ruoka pitää olla tehtävissä suurkeittiössä, sen pitää olla annoshinnaltaan edullista ja ennen kaikkea liikaa korostamatta ravitsevaa, eli kohtuullisen terveellistä. Proteiinin lähteksi mahtuu myös kasvisvaihtoehtoja.

Kouluruoka kuten monet muutkin asiat ovat poliitikkojen virkaan valitsemien asiantuntijoiden käsissä. Poliitikon tehtävä on valita virkamies tehtävää hoitamaan, ei sotkea sinne omaa ideologiaansa, oli se sitten kumpaa tahansa edellä mainittua olkiukkoa kosiskelevaa.