Tapani Kilpeläinen

Tapani Kilpeläinen #82

 

Olen kolmen lapsen isä Toiviosta ja uskon oikeudenmukaisuuteen, tasavertaisuuteen, työntekoon ja kiertotalouteen. Olen opiskellut tuotantotaloutta ja teknologiajohtamista. Pääosan työurastani olen tehnyt valmistavassa teknologiateollisuudessa laatuun ja projekteihin liittyvissä johtotehtävissä, mutta minulla on myös usean vuoden kokemus erityisnuorisotyöstä ja opiskelijajärjestöissä toimimisesta. Olen harrastanut monipuolisesti joukkuelajeja ja ne ovat opettaneet minulle tärkeitä yhteistyötaitoja ja kasvattaneet minusta aktiivisen ja vastuullisen ihmisen.

Kaikkia tulee kohdella tasavertaisesti ja tarjota mahdollisuus opiskella, tehdä työtä ja yrittää. Haluamansa pitää ansaita ja kova työnteko palkitsee taustasta riippumatta. Koulutus, kotikasvatuksen ja harrastusten ohessa on tarjonnut minulle perustan hyvälle elämälle. Tämän saman perustan ja mahdollisuuden haluan turvata nuorille ja omille lapsilleni. Olen varmasti saanut vastinetta maksamilleni veroille mutta niiden kiristäminen ei ole ratkaisu.

Asiat, jotka ovat lähellä sydäntäni:

 

Lasten ja nuorten hyvinvointi – jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus harrastaa perheen varallisuudesta riippumatta. Tuetaan perheitä, panostetaan ennaltaehkäisyyn ja kaikille turvalliseen ympäristöön.

Vastuullinen talous – kasvuun on investoitava mutta yli varojen ei voi elää. En hyväksy kuntaverotuksen nostoa enkä lyhytnäköistä lainanottoa.

Teknologia ja tietojohtaminen – hyödynnetään uusia teknologioita ja perustetaan päätökset tietoon ja numeroihin.

Liikenne – on tärkeää, että Pirkkala kehittää julkista liikennettä entisestään, mutta silti yksityisautoilua ei tule syyllistää.

Perinteet vs. nykypäivä – meillä on hienoja perinteitä mutta samalla on mentävä eteenpäin. Suvivirsi on tärkeä osa kevätjuhlaa, jouluevankeliumi joulujuhlaa ja sateenkaarilippu Pride-viikkoa.

Inhimillisyys ja erilaisuus – hyväksytään toistemme vahvuudet ja heikkoudet. Opitaan toistemme erilaisuudesta ja kohdellaan kaikkia tasavertaisesti.