Toni Uusitalo

Hei,

Asun Pirkkalan Kurikassa vaimon, tyttären ja koiran kanssa. Kotoisin olen Tampereelta, mutta olen lapsuudessani viettänyt paljon ikimuistoista aikaa kummivanhemmillani Haikassa. Kurikan lisäksi olen asunut 3 vuotta Niemenmaalla.

 

Olen pitkän linjan yrittäjä, mutta nyttemmin siirtynyt palkolliseksi kiinteistöhuoltoyhtiön palveluesimieheksi. Vastuualueinani ovat Pirkanmaa ja Kanta-Häme.

 

Harrastukset

Toimin Pirkkala Spartans ry:n hallituksen puheenjohtajana ja päävalmentajana. Lisäksi olen Amerikkalaisen jalkapallon U15 ja U17 maajoukkueiden päävalmentaja. Aiemmin olen toiminut useissa eri seuroissa lähinnä nuorten kanssa.

Amerikkalainen jalkapallo on tuonut minulle myös luottamustehtäviä, sillä toimin Spartansin edustajana seuraparlamentíssa. 

Amerikkalaisen jalkapallon lisäksi harrastan maastopyöräilyä.

Vaaliteemat

Liikuntapaikkoja tulisi olla enemmän. Paikalliset seurat tekevät jo nyt hyvää duunia ennaltaehkäisevän harrastamisen eteen, mutta minulla on varma tieto, että he tekisivät vielä enemmän, mikäli olisi tiloja järjestää toimintaa. Ilmaiset harjoitteluvuorot ovat olleet kunnalta iso tuki seuroille ja tästä täytyy pitää kiinni.  

Lapset. Varhaiskasvatuksen taso on ollut Pirkkalassa jopa yllättävän hyvällä tasolla, verraten muihin kuntiin. Tästäkin on pidettävä kiinni. 

Nuoret. Olen useita vuosia työskennellyt nuorten urheilijoiden kanssa, käynyt pitämässä luentoja nuorisotiloilla ja ollut mukana kiusaamisen vastaisessa kampanjassa. Etenkin nyt korona-aikana nuorten hyvinvointi on selkeästi heikentynyt ja tämä on noussut esiin useasti, myös eri some-alustoilla. Liikunta on parasta lääkettä nuorten mielenterveydelle. Pirkkalan tulisikin tarjota urheiluseuroilleen paremmat toimintaedellytykset, jotta ne pystyisivät laajemmin järjestämään ennaltaehkäisevää ja matalan kynnyksen liikuntaa.

Liikunnan lisäksi nuorille on saatava mielekästä tekemistä. Nuoria pitää osallistaa aktiivisesti ja kysellä, mitä he tänne oikeasti haluavat. Me entiset nuoret emme osaa sitä kertoa. 

Yritys- ja omakotitonttien lisääminen.  Kysyntään on vastattava jotta kunta pysyy houkuttelevana ja pystyy tarjoamaan kuntalaisille heidän tarvitsemansa palvelut.